Työttömien toiminnan monet kasvot:

Vaikeuksia ja valmiuksia riittää Tampereenkin alueella

Avainsanat: nälkälakko, työ, Tampere, Matti Nikkari, Toivo Koivisto, Tampereen työttömien tiedotustoimikunta

Tampereen työttömien tiedotustoimikunta perustettiin vuonna 1976. Jos jotain kokemuksista oppii, niin ainakin kaksi on ylitse muiden: työttömien mukaan vetäminen on paljon vaikeampaa kuin työttömyyden luominen tähän maahan. Ja toiseksi: aina on tapahtunut kun toiminnalla on ollut aktiivisia vetäjiä.

Nikkarin Matti, aikanaan Lokomolta saneerattu metallimies suuttui irtisanomisestaan siinä määrin, että alkoi vetomieheksi. Matin aikana Tampereen alueen työttömien työ – ja itse työttömyys – alkoi näkyä ja kuulua. Tuon ajan näyttävimpiin tempauksiin kuului osallistuminen Rukkasmarssiin. Tampereeltakin tallusteli kottikärryjä Helsinkiin työntäen toistakymmentä työtöntä. Mukana oli myös nuori yksinhuoltajaäiti, joka rukkasten lisäksi työnsi Helsinkiin kaksi lastaan vaunuissa.

Jo Nikkarin Matin ”kaudella” alkoi pitkä kamppailu maakaasuputken vetämiseksi Pirkanmaalle asti. Tämä kysymys on ollut työttömien toimeentuloturvan parantamisen lisäksi yksi keskeisimpiä kamppailukohteita jo vuosia.

No, Matti lähti opiskelemaan ulkomaille. Syntyi tyhjiö ja toiminta heikkeni, kunnes…

Topi astuu remmiin

Rakennustyöläinen Toivo Koivisto Tampereen HärmäIästä on ehtinyt omalla kohtalollaan ilmentää tiivistetysti suomalaisen vanhan perustyöläisen elämänrataa. Topi on käynyt Ruotsissa monet työmaat, kierrellyt kymmenet raksamestat, vähän aikaa työtä, taas työttömyyttä. Hän on ollut aktiivinen järjestöihminen niin ay-sektorilla kuin mm. rauhanpuolustajien työssä.

Työttömien tiedotustoimikunnan vetäjiksi Topi joutui vuoden 1981 lopussa. Lyhyetkin rakennuskeikat olivat harventuneet, sitten loppuneet. Topi oli tyyppillinen pitkäaikaistyötön.

”Hiljaa ei aiota olla”

Työttömien toiminta elpyi. Topi sanoi useassa yhteydessä, että työttömyys on sellainen juttu, että hiljaa siitä ei olla.

Hiljaisuutta tällä alueella riittää liian kanssa niiden keskuudessa, jotka työttömyyttä aiheuttavat – kapitalisit – ja niiden, joiden pitäisi tehdä jotain työpaikkojen säilyttämiseksi ja työttömyyden uhriksi joutuneiden hädänalaisen aseman parantamiseksi.

Eikä sitten oltu hiljaa. Kerran, viimaisessa räntäsateessa 20 hengen kulkue marssii Tampereen työvoimatoimistosta Keskustorille. Ei ollut paljon väkeä. ”Mutta ei kanssa lannistuta… ei ole kuule työttömän helppo lähtee kadulle näyttämään, mihin on joutunut… ja tän varaan ne voit herrat perkele laskeekin”, Topi sanoi.

Ja oli päättänyt, että jo jumalauta tässä maassa pitää työttömyyden kasvot nähdä sellaisena kuin ne on tilastoissa olemassa. ”Joka keskiviikko kokoonnutaan seiskan toimistossa… Siellä kuulee monenlaista kohtaloa… ei kai se niin voi olla, että me työttömät vaan keskenämme vaihdetaan mielipiteitä ja kokemuksia…” Topi miettii.

Nälkälakko

Tiedustelutoimikunta monen mielestä epätoivoa ilmentävään yritykseen: nälkälakkoon.

Viisi työtöntä toteutti aikeensa. Tampereen Keskustorille ilmestyi eräänä lokakuun aamuna, pimeässä ja sateessa, asuntovaunu, jonka kadunpuoleista kylkeä koristi paljonpuhuva tekstitetty kangas ”Nälkälakko”.

Ohikulkijat ihmettelivät, epäilivät… Yöksi vaunu siirrettiin pois. Yöt vietettiin Keskustalon kerhohuoneessa, syömättä, aamuviideltä taas takaisin. Yöllä tehtiin seuraavan päivän lenkkiä, joka päivälle omansa.

Vaunun kylkeen ilmestyi joka päivä uusi luku. Nälkälakko 2. päivä… 3:s, 4:s, 5. päivä… Ihmiset alkoivat kiinnostua. Ihmiset alkoivat hätääntyä… Ette kai te kuitenkaan syömättä… Eikös se ole vaan bluffia…

6. päivä, seitsemäs.

Nuoret ihmiset väsyivät, mutta jatkavat, ihmisiä, sähkeitä alkaa virrata, asuntovaunusta alkaa tulla Tampereen ydinkeskustan sydän, ihmisen unohtavan talouspolitiikan kirkuva vastalause.

Kahdeksas, yhdeksäs päivä. Lakkolaiset ovat näännyksissä. He eivät vain ole syömättä, vaan tekevät pyöreitä päiviä lentolehtisten kanssa, vastaavat vähitellen heräävän lehdistön ja yleisradion toimittajien kysymyksiin.

Työpaikoilta alkaa tulla tukea. Esiintyy mielenosoituslakkoja. Pidetään torikokous. Työpaikat keräävät talousellista tukea työttömien toiminnalle.

Kymmenes, yhdestoista päivä… Ettekö te jo lopeta? ”Ei olla vielä saatu tarpeeksi… Jotain on tässä maassa tapahduttava työpaikkojen luomiseksi”, lakkolaiset vastaavat. SKDL:n eduskuntaryhmältä, SAK:n kd-toimitsijoilta tulee tukea.

Ulkomaankauppaministeri Laine vierailee esitelmöimässä läheisellä Suomalaisella klubilla… sinne rynnätään… ”Herra ministeri… Milloin saadaan maakaasuputki Tampereelle?”

Kahdestoista, kolmastoista lakkopäivä. Sadoittain ihmisiä on jättänyt tervehdyksensä asuntovaunun vieraskirjaan. Lakkolaisten terveys horjuu, väsymys on sietämätön.

Neljästoista päivä, torikokous asuntovaunun edustalla, Koiviston Topi pitää elämänsä vaikuttavimman puheen: ”Näiden neljäntoista päivän aikana Suomessa on sadoilla lounailla puhuttu paljon ja kauniisti työllisyyden parantamisen tärkeydestä… Mutta mitä tulee tapahtumaan… Me, ihmiset, ollaan oltu 14 päivää syömättä. Neljätoista päivää, toverit. Se on perkeleen paljon… Ryhtykää rohkeammin tappelemaan, hyvät ihmiset, ei anneta potkia itseämme…”

Nälkälakko päättyi. Itkut purkaantuivat, tuli uni ja huomisen epätietoisuus.

Topi lähtee, Rainer tulee

Ei saanut Koiviston Topi Tampereelta työtä. Helsinkiin piti mennä. Sieltä on jotain löytynyt. Kävi niinkuin joskus ennen, tiedotustoimikunnan työ lamaantui. Sitten astui remmin päähän Rainer Sydänmäki, joka sai toiminnan taas nousuun.

Niinpä kokoonnutaan jälleen keskiviikkoisin Metalli 7:n tiloissa. Joka viikko, klo 13.00 alkaen.

Viime syksynä on järjestetty tenttilaisuudet kansanedustajille ja pariin kertaan hernekeittojakelut Koskipuistossa.

Työn painopiste on ollut kamppailussa maakaasun saamiseksi Tampereen alueelle. Asiassa on liikehdelty lähetystöjen muodossa ja keskustelutilaisuuksia suunnitellen.

Toimintaan ovat tervetulleita kaikki työttömät. Tämä sanottakoon, vaikka vetäjät kokemuksestaan tietävät, että mukaantulolle on suuria kynnyksiä. Mutta kertokaa joku muu ratkaisu tässä ja nyt.

Lasse K.
Tampere