Oikeus työhön ja leipään kaikille

Vaherman seminaarin osallistujia. Vakavat asiat vetivät myös ilmeet vakaviksi.
Avainsanat: työ, työttömät, valtakunnallinen, yhteistoimintajärjestö, 15 vuotta, valtuuskunta, nimenmuutos, Tampere, Vaherma, säännöt, tiedotus, julkaisu, kannatusjäsen
Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö r.y. jatkaa jo 15 vuotta toimineen Valtakunnallisen työttömien valtuuskunnan toimintaa.
Nimenmuutos on seuraus viime syksynä Tampereella pidetyn kokouksen päätöksestä rekisteröidä järjestömme. Rekisteriviranomaiset eivät hyväksyneet aikaisempaa nimeämme, joten se oli muutettava.
Vuoden alussa Vahermalla pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin sitten järjestömme nykyinen nimi. Vahermalla hyväksyttiin myös järjestöllemme säännöt.
Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on toimia työttömien etujärjestönä työttömyyden vähentämiseksi ja poistamiseksi Suomesta ja työttömien toimeentulon parantamiseksi sekä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kohottamiseksi.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää työttömien omaehtoista toimintaa asemansa parantamiseksi, harjoittaa työttömien neuvontapalveluaja tiedotus- ja julkaisutoimintaa. Yhdistys järjestää työttömien tilaisuuksia ja harrastus-, virkistys-, opinto-, urheilu- ja raittiustoimintaa.
Yhdistyksen henkilöjäseneksi voi liittyä 15 vuotta täyttänyt työttömänä oleva Suomen kansalainen tai Suomessa kotipaikan omaava työttömänä oleva ulkomaalainen. Työttömiksi sääntöjen mukaan katsotaan työttömät työnhakijat, lomautetut, työttömyyskorvausta saavat lyhennettyä työaikaa tekevät, työllistämiskoulutuksessa olevat sekä työllisyysvaroin määräajaksi työllistetyt.
Yhdistyksen yhteisöjäseneksi voi löttyä rekisteröity työttömien paikallisyhdistys tai muu työttömien yhteisö, joka hyväksyy yhdistyksemme tarkoitusperän ja säännöt.
Kannatusjäseneksi voi liittyä rekisteröity yhdistys tai muu oikeustoimikelpoinen yhteisö sekä 15 vuotta täyttänyt henkilö.
Sääntojen mukaan järjestömme siis toimii työttömyyttä vastaan, työttömien paremman perusturvan ja oikeuksien puolesta sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla. Lisäksi.paikallisyhdistykset järjestävät koulutus, virkistys ym. toimintaa oman makunsa mukaan. Koulutusta mm. seminaarien muodossa järjestetään myös valtakunnallisella tasolla.
Vaherman kokouksessa pidettiin tärkeänä järjestömme puoluepolöttista sitoutumattomuutta. Otamme tukea vastaan ja tuemme kaikkia niitä järjestöjä tai yksityisiä henkilöitä, jotka pyyteettömästi ajavat työttömien asiaa ja tukevat meidän tavoitteitamme. Mutta pidätämme itsellemme myös oikeuden arvostella kaikkia sellaisia päätöksiä ja toimenpiteitä, jotka mielestämme reaalisesti heikentävät työllisyyttä tai työttömien elinehtoja maassamme.
Työttömyys on maassamme lisääntynyt räjähdysmäisesti. Joulukuussa oli maasssamme jo yli puoli miljoonaa henkilöä joko kokonaan tai osittain työttömänä tai välittömän työttömyysuhan alaisina. Samanaikaisesti huononnetaan työttömien perusturvaa maassamme. Toimintaamme tarvitaan!
Yhä useammat työttömät ovat päätyneet käsitykseen, että tuloksiin voimme päästä vain yhdessä ja itse toimien! Mutta toivomme myös kädenojennusta kaikilta järjestöiltä ja yksityisiltä, jotka eivät hyväksy työttömyyttä ja sen jatkuvaa kasvua eivätkä työttömien aseman huonontamista.
Sivu 4:

Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestön loppiaisena pidettyyn seminaariin ja kokoukseen osallistui väkeä yli kahdeltakymmeneltä paikkakunnalta. Kauniin luonnon keskellä sijaitsevassa Vaherman kurssikeskuksessa vietetyt kaksi päivää olivat sisällöllisesti antoisia. Kokoustamisen ja tulevan toiminnan suunnittelun lomassa jäi sopivasti aikaa myös saunomiseen ja yhdessäoloon.