Sosiaalibarometri 2003

Mistä resurssit tukea kaikkien hyvinvointia?

Avainsanat: työ, Sosiaaliparometri, hyvinvointi, sosiaali, terveys

Hyvinvoinnin kokonaistilanne on edelleen parantunut, mutta väestöryhmien väliset hyvinvointierot eivät ole kaventuneet. Pitkäaikainen huono-osaisuus uhkaa olla pysyvä olotila eikä ohimenevä häiriö. Hyvinvointipalvelujen tuottamista on järjestetty uudelleen vastauksena muun muassa niukkeneviin resursseihin.

Kansalaisten hyvinvoinnin kokonaistilanne on edelleen parantunut, mutta väestöryhmien väliset hyvinvointierot eivät ole kaventuneet. Myöskin alueelliset erot sekä hyvinvoinnin kokonaistilanteessa että erityisryhmien välillä ovat edelleen selkeitä.

Palvelujen uudelleenorganisointia

Tämän vuoden Sosiaalibarometrin eräs keskeinen muutoshavainto liittyy palvelujen uudelleen rakenteistamiseen: palvelujen tuottamiseen ja järjestämiseen on haettu uusia ratkaisuja vastauksena muun muassa niukkeneviin resursseihin. Sosiaalitoimista 45 prosenttia ja terveyskeskuksista puolet ilmoitti organisoineensa toimialansa palveluja uudelleen. Tyypillisin muutostrendi on ollut siirtyminen palvelujen seutukunnalliseen tuottamiseen.

Keskeisimpänä tahoina kansalaisten tuen tuottamisessa nähdään nyt ja tulevaisuudessa oma perhe, julkiset palvelut ja oma-apu. Minkään tuen tuottajan tai muodon ei arvioida menettävän merkitystään. Eniten nähdään kasvavan sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien yritysten, kuntien välisten yhteispalvelujen, kuntien ja järjestöjen yhteispalvelujen sekä järjestöjen tuottamien palvelujen merkityksen.

Julkisista palveluntuottajista puolet arvioi voimavarojensa riittävän vähintään melko hyvin hyvinvointipalvelujen turvaamiseen. Riittämättömäksi voimavarojensa kokeneiden määrä on lisääntynyt jyrkästi kahden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Kolmasosassa kuntia arvioidaan tapahtuvan myös tietoista alibudjetointia sosiaalitoimen menoissa. Voimavarojen riittämättömyys heijastuu myös palvelujen saatavuuteen, 89 prosentissa terveyskeskuksista ja puolessa sosiaalitoimista palveluja joudutaan jonottamaan.
Kunnat ovat eriarvoisessa asemassa myös työntekijöiden rekrytoinnissa. Henkilöstön rekrytointiongelmia on sekä terveys- että sosiaalitoimella. Noin kymmenesosassa kuntia ei ole yhtään pätevää sosiaalityöntekijää. Pysyvien lääkärien puute koettelee niin ikään useiden kuntien terveydenhuoltoa. Kolmannes julkisista palveluntuottajista kat-soo henkilöstöresurssinsa tehtävän hoitamiseen huonoiksi ja kolmannes puolestaan hyviksi. Julkisten palveluntuottajien toimialojen sisällä näkemykset työntekijöiden jaksamisesta ja työviihtyvyydestä ovat polarisoituneet voimakkaasti.

Hyvinvointia hyvinvoiville

Heikoimmin voivat ryhmät ovat säilyneet samoina kuin edellisinä vuosina ja mahdollisuudet tukea näitä ryhmiä ovat julkisten palveluntuottajien arvioiden mukaan heikot. Näitä sekä heikosti voivia että tuettuja ryhmiä ovat erityisesti päihdeongelmaiset, prostituoidut, ylivelkaiset, vankilasta vapautuvat, asunnottomat ja pitkäaikaistyöttömät.

Määrällisesti väestön painopiste sijoittuu hyvien tukimahdollisuuksien ja hyvinvoivien joukkoon: eksklusoitunut ja marginalisoitunut väestönosa edustaa määrällisesti varsin pientä joukkoa suhteessa hyvinvoivien ryhmään. Tämä kertoo osaltaan universaalista sosiaalipolitiikan mallista, jossa palvelujärjestelmä on rakennettu ensisijaisesti määrällisesti suuren hyväosaisten joukon ja heidän hyvinvointiaan tukevien palveluiden varaan.

Hyvinvoinnin ja sen tukimahdollisuuksien suhde kertoo myös panos-tuotos –suhteesta, jossa hyvällä hyvinvoinnin tukimahdollisuuksien varmistamisella tuotetaan hyvinvointia ja päinvastoin. Jo ennestään hyvinvoivien ryhmän tukeminen saattaa myös estää ja ehkäistä eksklusoituvan väestönosan määrällistä lisääntymistä, mutta se ei kuitenkaan auta heikoimmilla olevia ryhmiä nousemaan hyvinvoivien joukkoon. Positiivinen diskriminaatio, tai edes yhtäläisten tukimahdollisuuksien varmistaminen heikompien ryhmien hyväksi ei ole ollut kovinkaan voimakasta, mutta se olisi selvästi välttämätöntä.

Heijastus rakenteista

Tulokset kertovat myös kuntien rakenteellisten ongelmien pysyvyydestä ja osin myös syventymisestä. Sosiaalitoimen vastaajista kuntansa taloudellista tilannetta pitää huonona kolmannes ja hyvänä kolmannes. Lähes 60 prosenttia odottaa talouden heikkenevän vuonna 2003.

Kuntien sosiaalis-taloudellinen tilanne on säilynyt arvioissa suunnilleen samanlaisena viimeiset kolme vuotta. Noin neljännes kunnista on pulmallisessa sosiaalis-taloudellisessa tilanteessa, vajaa viidennes etenijäasemassa ja muut ovat tienhaaratilanteessa. Kuntien rakenteelliset ongelmat heijastuvat mahdollisuuksiin tukea kuntalaisten hyvinvointia. Pulmakuntien ongelmiksi kasautuvat muita kuntia useammin elinkeinorakenteen yksipuolisuus, epäedullinen huoltosuhde, korkea työttömyys, toimeentulotuesta riippuvaisten osuus ja muuttoliikkeen negatiiviset vaikutukset.

Arviot muuttoliikkeen kielteisistä vaikutuksista ovat viimeisen kahden vuoden aikana vähentyneet. Muuttoliike tuottaa kuitenkin edelleen paljon kielteisiä vaikutuksia erityisesti pulmallisessa tilanteessa oleville kunnille. Positiivisesti muuttoliikkeen vaikutuksia arvioidaan useammin Uudellamaalla ja negatiivisesti Itä-Suomessa.

Viranomaisten funktionaalinen työnjako ei kaikilta osin vastaa ongelmien luonnetta, vaan palvelujärjestelmien verkostoitumista, yhteistyötä ja yhteisiä toimintatapoja tulee edelleen kehittää. Edessä näyttäisi olevan myös universaalin ja kohdennetun hyvinvointipolitiikan yhteensovittaminen. Sen täytyy kuitenkin tapahtua niin, ettei samalla pureta universaaleja palveluja ja näin entisestään ohenneta hyvinvoinnin turvaverkkoa.

Aki Siltaniemi, tutkija
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto