K0803p14-Yhteistyöllä elämä hallintaan -projekti (YEH)

Yhteistyöllä elämä hallintaan -projekti (YEH)

Avainsanat: työ, yeh, hanke, hyvinvointi, kolmas sektori, kunta

Katso myös loppuraportti: YEH-projekti (1998…2000)

YEH-projekti 4.1998–1.2001. Jälkimuistelua

Projektin tausta

TVY:n silloinen toiminnanjohtaja Sirkka Rajala ja varapuheenjohtaja Tapio Salomaa tekivät suuren valmistelu- ja lobbaustyön projektin saamiseksi. Heidän ideana oli työttömien henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kohottaminen yhteistyössä kolmannen sektorin ja kuntien kanssa.

Myös Näkövammaisten keskusliiton silloinen toimitusjohtaja Pentti Lappalainen oli keskeinen hankkeen alullepanija. Tutkimuksellisessa osiossa tärkeä rooli oli Vaasan yliopiston tutkimuslaitoksen johtajalla VTT Hannu Katajamäellä. Myöhemmin projektin tutkijoiksi rekrytoitiin VTT Anneli Pohjola sekä VTM Erkki Saari sekä VTT Leena Viinamäki.

Projektia suunnittelevat näkivät ihmisen syrjäytymisen (=syrjäyttämisen) yhteiskunnan rakenteiden ja yksilön elämänkulun vuorovaikutteisena prosessina, johon pystytään vaikuttamaan. Työ- ja koulutusmarkkinoiden muutokset aiheutt avat syrjäytymistä. Syrjäytyneen taloudellinen asema on yleensä huono, minkä ohella hän saattaa kärsiä mielenterveydellisistä ongelmista, olla asunnoton, vanha, yksinäinen ja vajaakuntoinen. Keskeinen syrjäytymistä aiheuttava mekanismi on työttömyys, joka näiden edellä mainittujen ”ominaisuuksien” vuoksi johtaa syrjäytymiskierteeseen.

Tavoitteita

Hankkeen tavoitteena oli löytää ne kaikkein huono-osaisimmat ihmiset kahdeksalla paikkakunnalla. Näitä ihmisiä olivat mm. työhallinnon vieroksumat ihmiset, neljän seinän sisälle jääneet, jotka eivät enää pystyneet lähtemään kotoaan.

Projektissa arvioitiin tavoitettavan kolmena vuonna intensiiviryhmissä yhteensä 1350 intensiiviryhmäläistä (pilkeryhmäläistä) kahdeksan paikkakunnalle palkatun tukihenkilön voimin. Lisäksi ns. teemaryhmiin odotettiin osallistuvan 3800 henkilöä. Yhdessä työttömän ja paikallisviranomaisten suosiollisella avustuksella rakennettaisiin pilkeryhmäläiselle yksilöllinen selviytymisohjelma. Tavoite oli minusta hurja sekä määrällisesti että laadullisesti, vaikkakin Raha-automaattiyhdistyksen hankerahoitus oli hyvinkin kattava.

Yhteensä projektissa muodostettiin 74 pilkeryhmää, joissa oli yhteensä 1159 henkilöä. Teemaryhmiä eri kestoisina ja aikaisina toimi kahdeksalla paikkakunnalla yhteensä 522.

Aloittaessani projektipäällikkönä huhtikuussa 1998 TVY:n työntekijöinä oli kaksi henkilöä, toiminnanjohtaja Sirkka Rajala sekä työllistetty toimistosihteeri. Projektin kuluessa palkattiin kahdeksalle paikkakunnalle hankkeen tukihenkilöt ja heidän työpareikseen toisesta projektista aputukihenkilöt.

Kolmessa vuodessa toiminta laajentui taloudellisesti ja hallinnollisesti huomattavan suureksi.

En voi kuin ihmetellä, miten hankkeen ohjausryhmä ja työntekijät pysyivät ajantasalla hankkeen kunnianhimoisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Suurimpana puutteena näin koko hankkeen aikana projektipäällikön työn selkiytymättömyyden ja talousvastuun puuttumisen, mikä aiheutti ristivetoja koko hankkeen ajan.

Rajanveto TVY:hyn järjestönä ja erillisen ison projektin johtaminen eivät selkiytyneet hankkeen aikana. Valitettavasti myös tukihenkilöt olivat vailla mahdollisuutta käyttää työnohjausta, jonka tuloksena he olisivat saaneet tukea vaativalle työlleen. Työnohjauksen tarpeellisuutta ei ymmärretty.

Hankkeen muiden tehtävien lisäksi rekrytoin sekä perehdytin hyvin eritaustaiset tukihenkilöt, suunnittelin pilkeryhmäläisille intensiiviohjelman, jossa otettaisiin huomioon ihmisen sosiaalinen, fyysinen ja henkinen kuntoutus. Kartoitin Suomen kuntoutusorganisaatioita tähdäten siihen, että ne pystyisivät järjestämään kokonaisvaltaista ohjelmaa ja olisivat samalla hyvien liikenneyhteyksien päässä projektipaikkakunnista. Tehtäväni osoittautui yllättävän haastavaksi. Useilla kuntoutuslaitoksilla oli hyvä fyysisen kunnon ohjelma, mutta sosiaalisen ja henkisen osuus oli unohdettu.

Hankkeen edetessä eri paikkakuntien erilaisuus tuli esille pilkeryhmien valintakriteereissä, kansalaisjärjestöjen ja kuntien sitoutuneisuudessa ja teemaryhmien sisällöissä. Pidin tätä erilaisuutta rikkautena.

Ohjausryhmässä ja johtoryhmässä keskusteltiin usein, mikä rooli oli eri paikkakuntien painopisteillä ja saiko yleensä eri paikkakunnilla olla erilainen toteuttamistapa. Hankkeen kuluessa myös erilaiset ennakko-odotukset ja ristiriitaisuudetkin tulivat esille. Kuten yleensäkin isoissa projekteissa, pidän hankkeen nopeata toiminnan aloittamista ja samanaikaista suunnittelua huonona lähtökohtana projektin onnistumiseksi. Useilla toimijoilla on yleensäkin hyvin erilaiset käsitykset käytännön toteuttamisesta. Nämä odotukset on hyvä käydä läpi perusteellisesti ennen hankkeen alkua.

Tuloksia ja kiitoksia

YEH:n aikana tulosodotukset muuttuivat. Painopiste työllistymisestä siirtyi toisen hankevuoden jälkeen elämänhallintaan.

Kaiken kaikkiaan hanke menestyi yllättävän hienosti alkuperäisessä tavoitteessaan pitkäaikaistyöttömien saamiseksi takaisin arkeen ja pois neljän seinän sisältä. Tukihenkilöiden henkilökohtainen sitoutuminen ja ammatillinen kasvaminen projektin aikana olivat varmasti yksi tärkeä tekijä hyvän tuloksen aikaansaamiseksi.

Onnistumista kuvaa myös tapaamani iloinen ja elämänmyönteinen R-kioskin myyjä Helsingissä: ”Hei, Tua! Muistatko minut? Olen täällä nykyisin töissä. Olen pilkeryhmäläinen!”

Kiitän sydämellisestä, asiantuntevasta ja osallistavasta tuesta YEH:n tutkijoita Erkki Saarta ja Leena Viinamäkeä. He antoivat aikaa, erittäin tärkeätä viitekehystä, apua ja keskustelufoorumia projektipäällikölle ja koko isolle pitkäaikaistyöttömien projektille!

Tua Sjöblom

Kirjoittaja oli YEH-projektin projektipäällikkö, nykyisin Hämeenlinnan kaupungin monikulttuurityön koordinaattori