Työttömien toimintaviikon päiväkirja (Helsinki 7. – 11.2.1983)

Avainsanat: työ, eläke, toimintaviikko, Tampere, Oulu, Savonlinna, Rantasalmi, Kuopio, Kotka, Toivo Koivisto, kulttuuri, taiteilijat, työttömyyspäiväraha, työttömyysturvakomitea, Morrin komiteamietintö
”Kyllä tiimä on varmasti tässä maassa tärkein viikko”, tervehti ohjaaja Kalle Holmberg työttömiä.
”Jos sinun on vilu
(TV-teatterin tervehdys työttömille, runo Pentti Saaritsan)
Ja tiedät mikä se vilu on
ota askel vaikka kuinka lyhyt
eteenpäin.”
7.2.1983. Ensimmäinen toimintapäivä
Eri puolilta maata saapuneet työttömien edustajat kokoontuivat Koiton taloon, josta suunnistettiin Paasikiven aukiolle. ”Iskujoukossa” ovat mukana työttömät Tampereelta, Oulusta, Savonlinnasta ja Rantasalmelta. Komentoa porukalle pitää Valtakunnallisen työttömien valtuuskunnan puheenjohtaja Toivo Koivisto.
Kello 13 oli lounastilaisuus tiedotusvälineiden edustajille. Paikalle oli saapunut kymmenkunta lehtimiestä eri lehdistä sekä Radion ja TV:n toimittajat. Toimintapisteeseen saapuivat myös taiteilijoiden edustajat, mm. Kristiina Halkola, Kaj Chydenius ja Kalle Holmberg joka työmatkallaan tarttui mikrofoniin ja kertoi taiteilijoiden antavan täyden tukensa työttömien taistelulle. Teatteriohjaaja Holmberg totesi: ”Tämä on varmasti tässä maassa tärkein viikko.”
8.2.1983. Toinen toimintapäivä
Tänään saimme vahvistusta iskuryhmäämme. Kuopion työttömien edustajat pestautuivat ”savottaan”. Radiosta Raini Lehtonen laitteineen tuli ja alkoi nauhoituksen ”Elämänmenoa”-ohjelmaansa. Taiteilijat, mm. Kristiina Halkola, Jerry Tuominen, Harri Saksala, Matti Rossi ja Ahti Jokinen tulivat toimintapisteelle odotellen työmaatilaisuuksien alkamista. Työttömyyden vastaisen kamppailun tehtäviä selvittivät ruokatuntitilaisuuksissa Erkkilä, Heikkinen, Asikainen ja Koivisto. Työpaikoilta saatiin lämmintä solidaarisuutta ja kipeästi tarvittavaa taloudellista tukea. Tilaisuuksissa vahvistui työttömien kanta, että työn ja toimeentulon puolustaminen on työttömien ja työssäolevien yhteinen tehtävä.
Toimintapisteessä pistäytyivät kansanedustajista mm. Marjatta Stenius ja Markus Kainulainen. Lähetystöjä paikalla kävi pitkin päivää, mm. ay-väen ryhmät Turusta ja Tampereelta sekä SKP:n Uudenmaan piirin ay-jaosto. Vähän ennen klo 13 tulla tupsahtivat ”kopille” Elannon leipomotyöläiset tuliaisinaan lämmin tuen osoitus työttömien toiminnalle ja vastaleivottua vehnästä, joka kiitoksella vastaanotettiin. Peräänkuulutetuista eduskuntaryhmien puheenjohtajista toimintapisteeseen saapuivat vain SKDL:n Veikko Saarto, SDP:n Matti Puhakka ja SMP:n Veikko Vennamo. Edustajien puheet olivat vilpittömän tuntuisesti työttömien taistelua tukevia. Veikko Vennamon puheet todettiin katteettomiksi ja ympäripyöreiksi. Matti Puhakka puolusteli nykyistä hallituspolitiikkaa ja totesi asioiden Suomessa olevan vielä hyvällä tolalla, mutta sitä me työttömät emme hyväksyneet alkuunkaan. Siitä edustaja Puhakka kuumeni niin, ettei ollut kestää liitoksissaan. Veikko Saarto oli kanssamme yhtä mieltä siitä, että rahat työllisyyden hoitoon on otettava suurpääomalta ja asevarustelumäärärahoista.
Ay-veteraani Olavi Pohjola vieraili vaunussa ja totesi eläkeläisten olevan ”samassa veneessä” työttömien kanssa.
9.2.1983. Kolmas toimintapäivä
Klo 10 maissa tuli tervetullutta täydennystä toimintajoukkoihin. Toverit Kotkasta ohjattiin hienovaraisesti painotuoreet lennäkit hyppysissä kadun vilskeeseen.
Tervehdyskäynnille tupsahtivat Kansallisteatterin näyttelijät, samoin TV-teatteri Timo Bergholmin johdolla. Elannon leipomotyöläiset toimittivat jälleen paikalle lämmintä nisua.
Klo 13 alkoi lounastilaisuus puolueiden puheenjohtajille. Paikalle uskaltautuivat SKP:n Jouko Kajanoja, SDP:n Veikko Helle, Kepun Heimo Linna, SMP:n Pekka Vennamo, kok. Ilkka Suominen ja krist. Antero Juntumaa. Liekö vaalien syytä, kun kaikki puoluejohtajat asettuivat yhtenä miehenä puolustamaan työttömien etua. Kuitenkin vain SKP:n Kajanoja asettui tukemaan työttömyyspäivärahojen korottamista 20 markalla päivässä. Usean puoluepampun suusta tulvi sama vanha virsi: jokaisen on nyt tingittävä elintasostaan teollisuuden kilpailukyvyn nimissä. Kansanedustajista pistäytyivät Tennilä, Stenius, Laine ja Pauli Puhakka. On huomattava, että työttömien vieraana ovat viihtyneet vain SKDL:n kansanedustajat.
Solidaarisuuslähetystöjä kävi seuraavasti: kirjailijat Marja-Leena Mikkola, kuvataiteilijat Kari Jylhän ja SNDL:n Uudenmaan piirijärjestön työvaliokunta Marja-Liisa Salmisen johdolla. Lisäksi kävi SKP:n työpaikka- ja ay-jaosto.
Työttömien puheilla poikkesi myös ylitarkastaja Jarmo Laine Työttömyysturvatoimikunnasta, selvittäen ns. Morrin komiteamietintöä ja siihen esittämäänsä eriävää mielipidettä. Emme hyväksy työttömyysturvan heikentämistä. Työttömien ja työssäkäyvien ostovoimaa on nyt lisättävä. Laine lupasi viedä työttömien terveiset Morrille.
10.2.1983. Neljäs toimintapäivä
Pidettiin palaveri päivän tapahtumista ja koottiin lähetystöt ministeriöihin, SAK:hon, liittoihin, eduskuntaan ja oikeuskanslerille. Tilaisuudessa oli mukana kansanedustaja Pentti Liedes. Oululaisten lähetystön suuruus on n. 50 työtöntä, jossa mukana myös Iin ja Ruukin työttömiä.
Klo 9:30 lähtee kuuden hengen ryhmä oikeuskansleri Kortteen puheille. Kantelukirjelmä, jossa vaaditaan valtiovaltaa vastuuseen perustuslain 6. pykälän räikeästä rikkomisesta, ojennetaan Kortteelle. Hän toteaa, ettei suoranaisiin syytetoimiin voida ryhtyä, mutta voi hallituksen toimia valvovana viranomaisena patistella päättäjiä noudattamaan paremmin kyseistä pykälää.
Klo 13 aikaan alkoivat lappaa paikalle SAK:n napamiehet Salosen ja Hännisen johdolla. Alkupuheenvuorossa Topi Koivisto tivasi SAK:n herroilta mitä aikovat tehdä nykyisen menon lopettamiseksi. Salmien arveli jo tehdy kaikki mahdollinen, Hänninen oli toista mieltä ja ilmoitti SAK:n ehdottavan yhteistyötä työttömien kanssa. Pelkkää keskustelukerhoa työttömät eivät kuitenkaan halua. Tilaisuuteen saapuivat myös Metalliliiton kommunistien ja kansandemokraattien edustajat Veikko Lehtosen johdolla. Näkemyksenä oli, että vain joukkotoiminnalla voidaan saada aikaan muutos. Metalliliitto lahjoitti 1 000 mk ja kd-ryhmä toista tuhatta. Tervehdyskäynnin tekivät Valtion siivoojat, muun tuen ohessa jäi terveisinä ruskea kirjekuori.
Kello 16 asuntovaunu alkaa liikkua saattoväen kanssa kohti Rautatientoria ja Aleksis Kiven patsasta. Tilaisuuden viihdepuolen hoiteli varmaan tapaansa Jussi Raittinen. Hyvän puheen piti teatterijohtaja Ralf Långbacka. Työttömien puheenvuorosta vastasi Topi Koivisto ja työssäkäyvien Wärtsilän pääluottamusmies Pertti Kadenius. Wärtsilän työläiset lahjoittivat 3 000 mk työttömien toimintaan. Lahjoituksen teki myös Metalli 5:n lähetystö.
Jännityksellä odotettiin illan viettoa jonka isäntinä toimivat Kulttuurityöntekijäin Liiton taiteilijat. Kahvittelun ohessa keskusteltiin siitä miten taiteilijat voisivat olla hyödyksi työttömien taistelussa. Päätettiin yhteistoimintaryhmän perustamisesta. Ilta oli antoisa.
11.2.1983. Viides toimintapäivä
Rakennusliitossa kahviteaan Aitamurron ja Ojalan jodolla. Keskustellaan työttömien rakennustyöläisten asemasta liitossa, Morrin komiteamietinnöstä, ylitöiden kiellosta ja siitä kuinka Rakennusliitto voisi olla mukana työttömien toiminnassa. Aitamurto lupasikin ottaa asian esille seuraavassa liittotoimikunnan kokouksessa ja lähettää edelleen kirjelmät aluejärjestöihin. Toivottavasti jotain tapahtuu?
Lähetystö sosiaali- ja terveysministeri Vappu Taipaleen luo starttaa. Keskustellaan ns. Morrin komiteamietinnöstä. Työttömien mielestä tällä ollaan huonontamassa työttömän sosiaaliturvaa. Taipale on eri mieltä on komitealla ainakin hyvä tarkoitus. Mm. huoltoapulain tulkinta on esillä, se seppä apu on hyvin erilaista eri puolilla maata keskusteluttaa. Tilanteeseen on tulossa korjaus, toteaa Taipale. Toivottavasti parempaarn sµuntaan, toteamme me. Kysymme vielä Taipaleelta onko hän valmis tulemaan mahdollisesti perustettavaan kansalaistoimikuntaan. Vastaus oli: ”Kyllä, jos se on tarpeeksi laajapohjainen.”
Klo 14:30 alkaa päättäjäislehdistötilaisuus. Koivisto lukee julkilausuman jossa vaadimme hallituksen asettamista valtakunnanoikeuteen perustuslain 6. pykälän rikkomisesta. Tullaan myös kokoamaan aineisto, jonka pohjalla vaaditaan irtisanomisia ja lomautuksia suorittavat yritykset edesvastuuseen tekosistaan. Koiviston Topi kukitetaan. Toimintaviikko on päättynyt.
Kirjaa piti Kari Lintunen
Ns. Morrin komiteamietintö: Sosiaalivaliokunnan mietintö n:o 8 hallituksen esityksen johdosta laiksi työttömyysturvalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi sekä hallituksen esityksen johdosta laeiksi työllisyyslain ja työllisyyskoulutuksesta annetun lain 16 §:n muuttamisesta. 1984 vp – SoVM n:o 8 – Esitykset n:ot 38 ja 94
Ansaitsevat ja enemmän ansaitsevat työttömät. Vuoden 1984 työttömyysturvalain synty ja oikeudenmukaisuus valtaeliitin näkökulmasta. Helsingin yliopiston Pro Gradu -tutkielma. Humanistinen tiedekunta. Historian maisteriohjelma. Maija Absetz. 12.11.2019.